3. Tarjoamme ilmastolle hyviä valintoja ja puhumme niistä ymmärrettävästi
Kaikkien meidän, niin yritysten, valtioiden kuin yksittäisten ihmisten, täytyy tehdä osamme ilmastokriisin torjunnassa. Ilmastolle oikeasti hyvien kulutuspäätösten tekeminen saattaa kuitenkin vielä olla haastavaa. Tietoa on tarjolla paljon, jopa liikaa, ja informaatiotulvasta voi olla hankalaa onkia se oleellinen ja oikea tieto. Esimerkiksi eri toimijoilla on eri tapa laskea tuotteen hiilijalanjälki. Meille on tärkeää ilmoittaa tuotteiden hiilijalanjälki koko matkalta pellolta pöytään ja kertoa siitä ymmärrettävästi. Kukaan ei jaksa vaikeita numerolitanioita, me vaadimme hiilijalanjälkiin konkretiaa! Voit lukea aiheesta lisää täältä.
Emme yritä peitellä tuotteidemme ilmastovaikutusta kompensoimalla päästöjä jossain kaukaisissa maissa puita kasvattamalla. Se ei ole meistä reilua ja rehellistä. Sen sijaan me pyrimme ensisijaisesti siihen, että päästöjä syntyisi mahdollisimman vähän omassa tekemisessämme. Tiesitkö muuten, että kasvipohjainen proteiini on nyrkkisääntönä aina lihaa ilmastoystävällisempää, ja sen ilmastovaikutus on 4–10 kertaa lihaa pienempi?