Herkullinen pippuripihvifiesta valmistuu täysin kasvipohjaisesti MUU Pippuripihvillä, joka maistuu… aivan noh, pippuripihviltä!
Ostoslista
Paahdetut perunat
Noin 500 g perunoita
2 rkl oliiviöljyä
1 tl kuivattua oreganoa
½-1 tl Chilihiutaleita
1 tl Kuivattu persilja
1 tl Suola
Mustapippuria myllystä
Lisäksi:
Tummia herkkusieniä
Vihreitä grillipaprikoita
Pieniä terttutomaatteja
Kasvisten päälle oliiviöljyä, mustapippuria, suolaa
1 paketti (2 kpl) MUU Pippuripihviä
Pihvien voiteluun oliiviöljyä
Chimichurri -kastike
2 rkl punaviinietikkaa
1 dl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1 tl sokeria
2-3 kpl valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 kpl chilipaprikaa pieninä kuutioina
1 ruukku korianteria varsineen
1 iso ruukku lehtipersiljaa varsineen (tai 2 pientä ruukkua)
¼ ruukku tuoretta oreganoa varsineen
Ohjeet
1. Valmista paahdetut perunat, sekoita kupissa oliiviöljy ja mausteet. Viipaloi perunat n. 1 cm levyisiksi viipaleiksi. Lisää mausteöljy perunoiden joukkoon, ja sekoita tasaiseksi. Paahda perunat joko grillissä tai uunissa kypsiksi. Uunissa 225 asteessa n. 30-40 min, tai kunnes ne ovat saaneet paahtuneen värin. Käännä perunat välillä, jotta ne saavat kauniin paahteen myös toiselta puolelta.
2. Valmista chimichurri -kastike. Pilko kaikki ainekset pieniksi ja soseuta sauvasekoittimella koko kastike. Tarkista maku.
3. Pilko kasvikset ja lisää niihin hieman oliiviöljyä. Grillaa tai paista kypsiksi pannulla. Lisää ripaus suolaa ja mustapippuria. Sivele MUU Pippuripihvien pintaan hieman oliiviöljyä sudilla ennen paistoa. Näin pihvin pinta ei tartu grilliin. Grillaa tai paista pihveihin kaunis pinta.
4. Tarjoile pihvit chimichurri-kastikkeen, paahdettujen perunoiden ja kasvisten kera.