Ihana arkiruuan kulmakivi valmistuu nyt MUU nakeilla herkullisesti ja kasvipohjaisesti.
Ostoslista
1 paketti MUU Nakki
10 dl vettä
3 porkkanaa
5 perunaa
1 kasvisliemikuutio
1 purjo
1 pieni kukkakaali (valinnainen)
1 paprika
1 tl basilikaa (kuivattu)
0,25 tl mustapippuria (rouhittu)
Ohjeet
1. Laita vesi kiehumaan reilun kokoiseen kattilaan.
Kuori ja kuutioi porkkanat ja perunat. Lisää ne ja kasvisliemikuutio kiehuvaan veteen.
2. Pienennä tarvittaessa lieden tehoa niin, että keitto juuri ja juuri kiehuu.
3. Viipaloi purjo. Lohko kukkakaali pieniksi kukinnoiksi. Huuhtele purjo ja kukkakaali esimerkiksi lävikössä.
4. Pese ja kuutioi paprika. Lisää purjo, kukkakaali ja paprika keittoon.
5. Viipaloi ja paista nakit kun kasvikset ovat kypsiä. Lisää paistetut nakkipalat keittoon viimeisenä ennen tarjoilua.
Mausta keitto basilikalla ja mustapippurilla. Lisää tarvittaessa suolaa tai pippuria maun mukaan.