Caesarsalaatti MUU Nuggeteilla

kahdelle

”Tulin, näin, voitin”, lausahti Caesar aikanaan. ”Kokkasin, söin, hymyilin,” kuuluu meidän päivitetty lausahduksemme MUU Nugget caesarsalaatin syötyämme.

Ostoslista

1 pkt MUU Nuggetteja
1 pss jääsalaattia
1 pss mustakaalia
punasipuli
3 viipaletta rustiikkista juurileipää tai muuta leipä
muutama retiisi
kourallinen silmusalaattia

 

Caesar-kastike
2dl majoneesia
½ dl oliiviöljyä
1-2 valkosipulinkynttä
1 tl dijon-sinappia
1 rkl kapriksia
1 dl parmesaanijuustoa
1 rkl sitruunanmehua
suolaa
mustapippuria

Ohjeet

1. Valmista ensin kastike. Kuori ja pilko valkosipulikynnet. Lisää ne kapeaan, korkeaan kulhoon. Lisää mukaan kaprikset, majoneesi ja oliiviöljy. Surauta sekaisin sauvasekoittimella. Lisää sitten dijon-sinappi, parmesaani, sitruunanmehu ja mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita vielä ainekset sekaisin.

2. Leikkaa leivät reiluiksi paloiksi. Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja paista krutongit rapeiksi. Ripauta päälle hieman sormisuolaa.

3. Paista myös nugetit tilkassa öljyä rapeiksi.

4. Asettele pestyt jääsalaatit ja mustakaalit lautasille (tai voit vaihtoehtoisesti sekoittaa kastikkeen isossa kulhossa salaattien sekaan.) Lisää punasipuli-ja retiisirenkaita sinne tänne. Lisää nugetit ja krutongit. Koristele silmusalaatilla. Tarjoile kastikkeen kanssa.